Harju

Pakkasin koirat autoon ja suuntasimme kaverini kanssa harjulle lauantaina koirien ja kameran kanssa. Tarkoituksena oli saada koirista uusia edustuskuvia. Aina ei kuitenkaan kaikki mene niinkuin suunnittelee, mutta tässä nyt kuitenkin jotain mitä saatiin aikaiseksi.

Miun tyttöset
  

Brien mielestä kamera oli ihan tyhmä ja hän ei yhtään olisi jaksanut poseerata… Joten osa kuvistahan myös sitten on sen mukaisia… Korvat hävisi samantien ja ilme on ”äitii, älä viitti… ku en mä taho!” Osittain myös tähän saattoi vaikuttaa se, että normaalisti tuohon aikaan ollaan jo kotona rauhottumassa sohvalle köllöttelemään. Joten alla seuraavaksi myös niitä epäonnistuneita otoksia…

Helmistä onnistuttiin sattumalta ottamaan muutama onnistunut naamakuva. Olen itse kyllä hyvin tyytyväinen. Ensimmäisessä varsinkin tiivistyy hyvin selkeästi Helmin luonne😍❤
 

Cecen kanssa sitten kuvailtiin vähän erilaisia kuvia enemmän.


  

Brie jätettiin suosiolla kuvaamatta, koska sen fiilis oli jotain ihan muuta kuin näyttää nätiltä… Sen sijaan meidän minimies Axel pääsi kameran eteen poseeraamaan, ja sehän suoriutui varsin mallikkaasti tehtävästään.
  

Aamulenkki

Aikainen aamun aloitus

Poikkeuksellisesti oltiin tänään jo kukonlaulun aikaan aamulenkillä, niin saatiin ihan kaikessa hiljaisuudessa ulkoilla ilman muita liikkujia. Käytiin sitten läheisellä rannalla vähän nuuhkimassa järventuoksuja.

Kesäloman viettoa mökeillä

Pakkasin lapsen sekä koirat autoon ja suuntasin Itä-Suomeen Saimaan äärelle isäni mökille, meidän ikkunaremonttia pakoon. Koirat nauttivat kun monen päivän helteiden jälkeen pääsivät kahlailemaan ja kivasti tuuli puhalti Saimaalta päin viilentäen muuten lämmintä ilmaa. Parasta kuitenkin näiden mielestä oli päästä juoksemaan vapaana!

Maisemista ei ainakaan voinut valittaa ja kyllähän se sääkin suosi!
  

Meidän visiitti, kuitenkin jäi lyhyeksi kun täytyi jo lähteä takaisin Keski-Suomeen hakemaan myös Samppa kyytiin ja siirtyä Länsi-Suomeen hieman erilaisiin maisemiin mökkeilemään. Länsi-Suomessa on mieheni Sampan mummun mökki, jossa on ihana iso aidattu piha ja koirat saavat juosta vapaana maalaismaisemissa peltojen ympäröimänä. Kyllä meistä kaikki nautti taas rauhasta ja hiljaisuudesta, joka tuolla maalla on. Mökin ovi pidettiin koko ajan auki ja koirat saivat juosta vapaasti ees takaisin, ulkona ja sisällä. No eipä noita paljoa sisällä näkynytkään kuin ainoastaan nukkumassa ja syömässä.

 

Täälläkään ei saatu viettää kuin yksi yö, kun täytyi jo lähteä takasin kotia kohti hoitamaan velvollisuuksia työn merkeissä. Väitän kuitenkin, että myös tuolla pikaisella pyörähdyksellä oli suuri merkitys, varsinkin noille karvaisille kavereille. Kotiin nimittäin kun päästiin niin meillä vaan nukuttiin viikko, hyvä jos pihalle pissille sain nuo raahattua. Ilmeisesti on rankkaa tuo mökkeily… Kotona odotti valmistunut ikkuna remontti ja uudet kirkkaat ikkunat. Mikä parasta ei enää sukat pyöri jalassa!

Tämmöinen pieni kesäloma reissu meillä. Neljään päivään mahtui monta sataa kilometriä autossa, monta juoksuspurttia sekä myös tietysti rentoutumista! Nautitaan näistä ihanista kesäisistä säistä kun näitä nyt vielä riittää!

Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Kaksi naista, kuusi koiraa, 5kk vauva, 6.5km luontopolku sekä pitkospuut uhka vai mahdollisuus? Sitä lähdettiin tänään selvittämään Pyhä-Häkin kansallispuistoon, kaverini Lauran sekä hänen kolmen corginsa kanssa. (Tämän kolmikon kuulumisia voi käydä lukemassa täältä Lalaland kennelin sivuilta)

wp-image-1962749194

Kävimme vuosi sitten kävelemässä samaisen reitin jo kertaalleen vähän pienemmällä porukalla. Porukan nuorimmat olivat nyt ensi kertaa mukana menossa. Koirat kipittivät ketterästi pitkospuilla, mutta ongelmaksi osottautui, että kahdelle puulle mahtuu vierekkäin vain kaksi. Koska aina täytyy olla se ensimmäinen ja jonon hännille ei voi jäädä, tuupittiin kavereita välillä alas pitkospuilta, suolle kävelemään.

wp-image-1798236935

Nuotiopaikalla evästauko. Kaikki pääsivät vähän juomaan ja keräämään lisä energiaa. Koirat saivat myös osansa nakeista. (vas. Axel, Cece, Brie, corgit Isla, Maya ja Eevi)

wp-image--1362003704

Koko koirajengi vasemmalta oikealle; Maya, Brie, Isla, Cece, Eevi ja Axel

wp-image--303499878wp-image-1054754510

Porukan pienin tyttäreni Stella pääsi myös mukaan reippailemaan. Äidin kyydissä on turvallista matkustaa!

wp-image-1880163039

Sää suosi, aurinko paistoi ja oli sopivan lämmin kävellä. Vastaus kysymykseen: uhka vai mahdollisuus? On selkeästi tällä porukalla mahdollisuus!! Mukava pieni päiväreissu koirien kanssa reippaillen, eihän tätä muuta enää tarvitse! 🙂

wp-image--756857720

 

Vierailulla Basnauz kennelissä

Pääsin vihdoinkin pentulaatikon reunalle nuuhkuttelemaan pentusaastetta! 😍 Ylpeä äiti Helmi esitteli innoissaan pentujansa. Pakko kyllä myöntää, että onhan sitä mammakoiraa jo pikkuhiljaa ikävä ❤

wp-image-28279822wp-image-1334691307

Helmin tytöt. Näistä pennuista voi kysellä lisää Basnauz kennelistä Maijulta.

 

Pentujen nuuhkuttelun jälkeen suunnattiin 8 kleinin, 3 grossin ja tibsun kanssa laavulle paistamaan makkaraa. Koirat saivat juosta vapaana ja ihmiset saivat nauttia nuotiolla paistetuista ruuista.

wp-image--1148799663

Oli kyllä ihana nähdä muitakin Maijun kasvatteja ja ennen kaikkea tutustua uusiin ihmisiin enemmän! 🙂 Tämmöiset päivät ovat ihania arjen keskellä olevia piristyksiä.

wp-image-1491261812

Syksyn tullessa on ihanaa kun pääsee koirien kanssa metsään lenkkeilemään ja koirat saavat peuhata vapaana. Vaikka sitten kuralammikossa läträten.

wp-image-1955990993wp-image-353935498wp-image-1034049602wp-image-1922167083

Oulu kv

Sain yllytettyä yhden kaverini lähtemään Ouluun kaks päiväiseen kansainväliseen näyttelyyn, koska olimme niin myöhään liikkeellä ilmottautumisien kanssa emme saaneet enää mistään majoitusta. Niimpä päätimme mennä telttailemaan Nallikarin leirintäalueelle. Viisi koiraa, kaks aikuista ja vauva. 20107888_10211563973432564_1463642368_o

Saavuttuamme Nallikariin pystytimme leirimme ja lähdimme käymään iltakävelyn merenrannalla.20050181_10211563814068580_152442344_oKuvassa vasemmalta oikealle. Brie, Axel, Helmi ja Cece

Lauantaina herättyämme teltasta siirryimme Äimäraution raviradan näyttelypaikalle. Kaverini Lucky mittelspitz oli kehässä ensin. Pääsin esittämään myös Luckyn. Luckyn ensimmäiset oikeat näyttelyt ja nuoriherra esiintyi hienosti. Tuomarina oli Korosec Maja. Baileydream’s Charisma JUK1 ERI SA PU4 VASERT. Hieno pieni mies!

Lucky omistajansa Tanjan kanssa

Helmin poika Juice Basnauz Charlie Brown kävi myös pyörähtämässä kehässä. AVK2 ERI. Juice oli meillä joulun alla pari viikkoa hoidossa, ja tästä nuoresta herrasta oli kuoriutunut varsinainen komistus ja mies! Niin kaunis syvän ruskean värinen tuuhea turkki! 20155611_10211593704295817_4572222238442500242_n

Brien vuoro mennä kehään. Briellä oli sama tuomari kuin Luckylla. Pieni nainen oli ”hieman” innoissaan ja sen kyllä huomasi kun neidillä oli vauhti päällä. Hienosti kuitenkin jaksoi keskittyä tekemään töitäkin. Brie JUK1 ERI SA PN4.

Näyttelypäivän jälkeen lähdimme takaisin leirintä alueelle grillailemaan ja lenkittämään koiria. Onneksemme sää suosi meitä auringon paisteella, ainoana miinuksena oli erittäin kylmä tuuli.
20121023_10211575674765090_826887492_n

Nallikari osoittautui erittäin kauniiksi ja viihtyisäksi paikaksi! Tänne ihan varmasti vielä joskus tullaan uudelleenkin.

Sunnuntaina oli uusi näyttelypäivä ja uudet tuomarit. Tuomarina oli Beradze Iuza. Ensiksi oli Luckyn vuoro mennä kehään. Herrahan esiintyi vielä paremmin mitä eilen ja lähdimmekin toivomaan josko tänään olisi vielä parempi onni kuin eilen… Luckylle JUK1 ERI ja SA! Paras uros kehää jännäsimme kovasti. Lucky oli PU2 ja SERT!!! Ei voisi paremmin nuorenmiehen näyttely ura alkaa.20046726_1611807902170777_4581791482927050450_n

Seuraavaksi oli Juicen vuoro. Juice AVK1 ERI SA PU3 SERT!! Kyllä nyt Helmi äiti saa olla pojastaan ylpeä!19893959_10211583051589506_1021989128_o

Esitin myös kaverini koiran Pienenpolun Larenze

Seuraavaksi oli Brien vuoro. Brie esiintyi paljon paremmin kuin eilen. Brie JUK1 ERI SA PN2 SERT! Äidin pieni nainen oli ihan super!!

Otimme vielä kasvattajallemme yhteis kuvan Juicesta ja Briestä20196693_10211583004908339_284753832_o

Viikonloppu oli todella onnistunut ja ei olisi voinut mennä paremmin! Lopuksi vielä Brien palkinto kuvat.

Kiireistä arkea

Näköjään, ollut taas pitempi aika kun on viimeeksi täällä päivitellyt… Aloitin harkassa kennelissä niin päivät ovat olleet sen verran hektisiä ja kotiin päästyä on vaan hoitanut omat koirat ja suihkun kautta nukkumaan. Ei ole hirveästi muuta jaksanut/kerennyt tekemään.

Paljon on uutta opittu ja sen myötä myös oma innostus tähän rotuun vain kasvaa entisestään! Kasvattajan peruskurssinkin kävin tuossa lokakuun lopulla Helsingissä. Jos vaikka parin vuoden sisään tulisi ensimmäinen oma pentue 😉

Harkan ohjaajalta oon kyllä saanut kultaakin kalliimpia vinkkejä ja oppia tähän rotuun liittyen ja olen niistä kyllä äärimmäisen kiitollinen! Kaikilla kun ei todellakaan tälläistä mahdollisuutta ole lähteä oppimaan kokeneemmalta kasvattajalta, kasvattajan arkea. Eikä varsinkaan näin läheltä! Olen päässyt synnytykseen mukaan ja nähnyt niin monipuolisesti kennelin arkea ja saanut tärkeitä oppeja jatkoa varten. Odotan kyllä innolla sekä jännityksellä tulevaa…

On meillä keretty tässä välissä myös ”juhlimaan”

Helmi ja Cece kävi Seinäjoen kv näyttelyssä 22.10. Mukaan lähti myös harkkapaikaltani kolme koiraa, minun esitettäväksi. Cecelle lähdettiin vaan hakemaan eh.ta ja tavoitteena oli saada pysymään neidin tassut kohti lattiaa eikä kohti taivasta, niinkun Lappeenrannassa kävi… 😀 Neiti yllätti aivan täysin, positiivisesti, esiintymällä kuin vanha konkari ja myös nauttien kehässä olosta. Cece sai tavoitellun eh.n kuitenkin hyvällä arvostelulla ja mamma oli ylpeä pienestä kehä-ketusta, kun halli ei jännittänyt yhtään vuoden tauonkaan jälkeen. Myös maltillinen ja nätti esiintyminen lämmitti omaa sydäntäni paljon! Helmi sitten putsaskin koko pöydän, ollen ERI1 SA PN1 ROP ja CACIB!! Helmiä on kyllä niin ihana esittää kehässä, kun se nauttii siitä silmin nähden ja esittää melkein itse itsensä. Ei tarvitse itse turhia stressailla, kun tietää että koira osaa. Laina koirani saivat kanssa kaikki jotain kotiin tuomisia 2x varacacib ja 1x varasert. Olin kyllä näihinkin todella tyytyväinen, koska aina vähän haastavaa viedä vierasta koiraa, varsinkin kun en näitä yhtäkään ole aikaisemmin esittänyt.

Cece täytti 1.11. 2-vuotta! Neiti sai herkutella ansaitsemallaan kakulla. Paras synttärilahja kuitenkin tuli kasvattajalta ja Cece siirtyikin täysin minun omistukseeni.

Jyväskylä KV 12.-13.11 käytiin taas pyörähtämässä koiran kanssa, tällä kertaan mukaan lähti kuitenkin vain Helmi. Lauantain tuomarimme vaihtui vielä myöhään perjantai iltana. Lauantain tuomari oli kaikille vieras ja kukaan ei oikein tietänyt tuomarista mitään. Hän kertoikin, että on ensimmäistä kertaa arvostelemassa kleinspitzejä. Tuomari oli ystävällinen ja tiesi kyllä rodusta hyvin, vaikkei ollut aikasemmin näitä arvostellutkaan. Helmi oli PN2 varacacib->CACIB. Olin kyllä todella tyytyväinen arvosteluun ja sijoitukseen, arvostelu oli hyvin Helmimäinen ja tunnistin koirani siitä.

Sunnuntaina olikin tuomari rodun kotimaasta ja jännitin kovasti mitä tuomari tykkää Helmistä. Tuomari oli ihana vanhempi herra, joka kohteli koiria kauniisti ja taisi hän muutaman pusunkin pöydällä saada… Saksaksi leperrellen kyllä otti ne vastaan ja hymyili vielä iloisesti päälle.

Helmi sai todella hyvän arvostelun. Jälleen ollen PN2 varacacib. Olen kyllä enemmän, kuin tyytyväinen tähän sijoitukseen! Voittajasta tuli Suomen muotovalio ja myös C.I.B. joten voitto meni kyllä aivan oikeaan osoitteeseen! 🙂 Näiden tulosten myötä voin lähteä todella hyvillä mielin ensi viikolla Helmin kanssa reissun päälle…. Ehkä ensi viikolla saadaan lisää kuulumisia näyttelyiden osalta 😉

Jottei meidän perheen ainut herra jäisi vallan ilman huomiota… niin juhlistetaanhan meillä tänään Axel.n syntymäpäiviä kakun kera! Axel täyttää 5v.

received_10154627171289435.jpeg

Loppuun vielä lisää iloisia uutisia. Meille tulee perheenlisäystä 😉

Laumamme saa mustan vahvistuksen marraskuun lopulla.

Basnauz Black Brie

”Brie” tulee ilahduttamaan arkeamme. Brien kaksi veljeä on muuten vielä vailla omia rakastavia kotejaan. Heistä voi kysellä lisätietoja suoraan Basnauz kasvattajalta.

Jos kiinnostus heräsi omaan pieneen karvakasaan niin rohkeasti vain viestiä laittamaan! 😉

Metsälenkillä

Pienten sairasteluiden jälkeen oli taas aika suunnata metsään. Tällä kertaa mukaan lähti kaverini oman laumansa kanssa (2 corgia) ja otin myös mieheni ranskanbullan mukaan.

Laumat sulautuivat nätisti yhteen ja päädyttiinhän aina välillä leikkeihinkin! 🙂 Pieni sade meinasi yllättää meidät, mutta emme antaneet sen häiritä ja jatkoimme matkaa.

Kuvassa on vasemmalta Axel, Cece, Mörkö (ranskanbulla), Helmi, Isla ja Eevi (corgeja).

Kyllä nämä metsä lenkit vaan on paljon kivempia tehdä jonkun kanssa kuin yksin. Vielä toistaiseksi metsässä on ollut ihan kuivaa, eikä ole kastunut kengät.

Näistä illoista/päivistä täytyisi tehdä tapa! 🙂

Ilta-aurinko

Eilen illalla meillä oli niin paljon energiaa, ettei kukaan osannut rauhottua paikalleen. Koko ajan piti riekkua ja touhuta jotain. Kun luvalliset jutut loppui keksittiin jotain paljon kivempaa, ja aiheutettiin äitille vägän harmaita hiuksia. Hetken karvalapsia seuranneena totesin, että ei tästä tule mitään. Joten ulkovaatteet päälle, koirat matkaan ja menoksi.

Lähdettiin ensin käymään tuossa vieressä olevassa kaukalossa, niin koirat saivat juosta vapaana. Kyllä muuten vauhtia ja intoa taas riitti.

Jonka jälkeen  matka jatkui rantaan kävelemään ja koirat saivat halutessaan mennä kahlailemaan. Axel oli ainoa joka uskalsi kastella varpaansa.