Kuulumisia

Miun akat ja pikku tytöt

Elämä kuljettaa ja loppu kesä on ollut uuden opettelua monella tapaa. Paikkakunnan vaihdon myötä ollaan päästy opettelemaan aivan uudenlaista arkea. En kyllä vielä vuosi sitten ois uskonut, että kotiseudun kaipuu voi kasvaa niin suureksi, että muutetaan takaisin Imatralle. Mie voin lähtee Karjalasta, mutta Karjala ei lähe miusta. Mie viimeistelen omia klinikkaeläintenhoitaja opintojani ja odotan kyllä innolla valmistumista ja työelämään siirtymistä!

Pääsimme kesän aikana kiertämään Freyjan ja Helmin kanssa muutamat näyttelyt. Myöskin sijoitustyttö Ilmi on korkannut hienosti oman näyttelyuransa! Vielä loppuvuodelle on muutamat näyttelyt suunnitteilla ja pidetään vain peukalot pystyssä, että saadaan näyttelyt järjestettyä ja päästään osallistumaan.

On ollut ihana saada kasvateilta kuulumisia ja kuvia kesän aikana ja niistä tulee aina niin hyvä mieli “mummille”. Tuorein kasvatti Armi on myös päässyt tutustumaan kaikkeen uuteen ja jännittävään “siskonsa” Ilmin johdolla. Tästä parivaljakosta onkin tullut kyllä ihan mieletön ja aivan erottamattomat. En voisi olla onnellisempi siitä, että heidän “mammasta” on myös tullut miulle äärimmäisen hyvä ystävä ja ollaan päästy porukalla kiertämään näyttelyitä, ja mikä hienointa päästään suunnittelemaan kaikkea hienoa yhdessä tulevaisuuteen!

Loppukesään mahtui myös ei niin mieluisia tapahtumia, Enni satutti jalkansa tapaturmaisesti ja ollaan heinäkuun lopusta asti paranneltu kahta poikki mennyttä varvasta. Viimein tunnelin päässä näkyy myös valoa ja murtumalinjat on lähteneet hienosti paranemaan. Enni on myös ruvennut muistuttamaan ilmeeltään emäänsä Brietä.

Paljon tulee tasasin väliajoin kysymyksiä pennuista, meillä on seuraavat pentusuunnitelmat ensi vuodelle. Tää vuosi keskitytään yhdessä oloon ja uudenlaiseen arkeen kun pääsen itsekkin aloittamaan uudessa työpaikka ja aivan uuden ammatin äärellä, vaikka paikka onkin harjoittelun myötä tuttu ja turvallinen, jännittää siitä huolimatta tuleva vähäsen! Mutta ennenkaikkea odotan innolla syksyä!!

Tampereen NORD ja KV

Käytiin bikini Brien ja Helmin kanssa lauantaina Tampereella nord näyttelyssä. Tuomarina Heinesche Laurent
Brie NUK1 ERI SA PN2 SERT ja NORD VARA-SERTHelmi VAK1 EH

Brie yllätti täysin, koska neiti on päättänyt että nyt on kesä ja bikinikelit… 

Tyttöjen mielestä nätiltä näyttäminen on rankkaa puuhaa, joten illalla käperryttiin vierekkäin sohvan nurkkaan 

 

Sunnuntaina uudelleen nenä kohti aurinkoista Tamperetta ja mukaan lähti pelkästään Brie. Tuomari Juha Putkonen

Brie NUK1 ERI SA PN3

Saimaa Easter dog show 2018

Pääsiäinen vietettiin kotipaikkakunnallani, mökkeillen ja näyttelyissä. Sunnuntai-illasta oli aivan ihana sää ulkoilla ja touhuta koirien kanssa. Kävimme koirien kanssa jäällä juoksemassa. Koirat nauttivat kyllä täysin kun saivat juosta vapaana ja painia keskenään. Ainoastaan Brie pääsi tällä kertaa näyttelyihin mukaan, muiden nauttiessa vaan mökkeilystä.

Sunnuntaina KR 1.4 tuomarina oli Anca Giura. Hän on jo kerran aikasemmin arvostellut Brien Saarijärvellä, ja tykästyi silloin vielä keskeneräiseen junnuun täysin ja toivoi näkevänsä sen myöhemmin uudestaankin. Niinpä heti kun sain tietää hänen tuomaroivan kleinejä päätin ilmoittaa Brien kehään. Epäonneksemme neiti päätti kuitenkin alkuviikosta vaihtaa itselleensä kevät turkin. Tästä huolimatta Brielle NUO ERI1 SA. Aivan ihanalla arvostelulla ja Giuran lämpimät sanat lämmittävät pitkään mieltä! <3 Varmasti menemme vielä uudestaankin hänen kehäänsä, ja toivottavasti silloin täydessä turkissa!

(Kuva maanantailta)

Maanantaina KV 2.4 tuomarina oli Miodrag Vretenicic. Brielle NUO ERI1 SA PN3 VARA-CACIB

 


Briellä on hauskaa aina kehässä

Nyt myö taukoillaan hetki ja panostetaan ulkoiluun, sekä kehon huoltoon. Toukokuun alussa sitten seuraavan kerran näyttelyihin, silloin mukaan lähtee sekä Brie että Helmi.

Helmi

Axel

Brie

Brie ja Helmi

Brie

Pienpystykorvat ry:n pääerikoisnäyttely

Yhdistyksemme järjesti ensimmäisen omansa pääerikoisnäyttelyn, kleineille ja pommeille. Ihan huikea määrä saatiin koiria mukaan!

Tuomarina meille toimi Linda Jürgens.

Brie JUK ERI2

Helmi VAK ERI1 SA PN2

Lisäksi Helmi sai tuomarilta erityismaininnan parhaista liikkeistä! Nyt miun vanha kehä kettu löyti sen show-vaihteen, mitä on tämä koko alkuvuosi etsitty.

Ihan mahtava kokemus ja paljon upeita koiria! 🙂 Tyytyväinen olen molempiin tyttöihin. On ne vaan mahtavia ja hienoja! Myös Cece pääsi turistikoirana mukaan näyttelypaikalle, ettei tarvinnut jäädä yksin kotiin pitkäksi päiväksi. Axun vielä viettäessä lomaansa hoitopaikassaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja ruveta päivittelemään näyttelykalenteria….

Liettuasta kotiuduttu

Pakkauduimme koko perhe autoon keskiviikkona 28.2. suuntana ensin Helsinki, josta hypättiin Tallinnan lauttaan. Tallinnasta matkamme jatkui Pärnuun, jossa yövyimme yhden yön. Omista koirista mukaan lähti Brie sekä Helmi, lisäksi mukaan tarttui jälleen Helmin poika Juice. 

Torstaina lähdimme aamupalan jälkeen kohti Vilnaa. Jonne saavuimme hotellille myöhään illalla. Kävimme koirien kanssa pienessä puistoalueella kävelemässä ja sitten valmistauduimme jo seuraavan päivän näyttelyihin.


Brie, Juice ja Helmi

Perjantaina tuomarina oli Tamara Sarmont.
Juice PU1 VSP SERT -> LT MVA!! 
Brie PN1 ROP SERT CACIB 
Helmi PN2 lk sert VARA-CACIB 

Lauantaina tuomarina oli Livija Zizevské.
Juice PU2 lksert VARACACIB 
Brie PN2 ROP-JUN -> Liettuan Juniori Voittaja’18
Helmi PN1 VSP SERT CACIB -> Liettuan Voittaja’18 LT MVA BALT MVA C.I.B. 
Voi Melma minkä teit!! 😘😘 itkuhan tässä meinasi tulla…

 Miun hienot tytöt 

Täytyihän Helmin hienoa menestystä juhlia kakulla!

Sunnuntaina tuomarina oli Renata Petkevičiené.
Juice PU1 VSP SERT CACIB
Brie ERI
Helmi PN1 ROP SERT CACIB

Koko viikonlopun saalis, vasemmalta oikeelle Brie, Helmi ja Juice

Väsyneiden matkalaisten kotimatka alkoi sunnuntai iltana, ensin Vilnasta Riikaan ja siellä yövyimme taas yhden yön. Koirien mielestä oltiin jo reissattu ihan riittävästi ja ne olisi halunnut vain nukkua.

Maanantai aamupäivällä matka jatkui taas Riikasta Tallinnaan, josta nousimme illalla Helsingin lauttaan. Helsingistä matka jatkui aina kotiin asti Jyväskylään jossa olimme myöhään yöllä perillä. Aivan mahtava reissu takana! Kaikki se mitä lähdettiin hakemaan saatiin ja vielä läjäpäin enemmän! En voisi olla ylpeämpi noista miun likoista.

Nyt parannellaan reissuflunssa pois, ja lauantaina suunnataan Sastamalaan kleinien erikoisnäyttelyyn. Juice on vielä tämän viikon piristämässä meijän arkea ja leikittämässä tyttöjä.

Terveisiä Latviasta!

Tänään aamuyöllä kotiuduttiin Latviasta Helmin ja Brien kanssa.

Mukaan lähti myös Vein sekä Jenni ja Juice.

Lähtö oli perjantaina aikaisin aamulla ja lautta lähti Helsingistä 10.30 kohti Tallinnaa, josta matkamme jatkui autolla kohti Valmieraa. Matka taittui mukavasti, vaikka välillä sattuikin matkan varrelle pieniä ei niin tasaisia teitä. Vastaan tuli myös lehmävaroituskyltti… Valmiera osoittautui pieneksi maalaiskyläksi, tai siis näin ajattelimme illalla sinne saavuttaessa. Lauantaina matkalla näyttelypaikalle kuitenkin selvisi että oltiin tultu vaan pellon ja metsän keskeltä kaupungin laidalle. Ja itse kaupunki olikin yllättävän iso!

Lauantaina tuomarina oli Željka Fon Zidar Sloveniasta.

Juice VAL ERI1 SA PU2 🙂 Juicelle ei valitettavasti sertiä mutta erittäin hyvä ja aivan koiran näköinen arvostelu

Brie JUN ERI1 SA JSERT VSP –> LV JMVA & BALT JMVA!!!! 😍❤

Helmi VAL ERI1 SA PN2 SERT –> LV MVA!!! 😍❤

Vein ERI1, muttei SA.ta…

Sunnuntaina tuomarina oli Miroslav Zidar Sloveniasta.

Juice VAL ERI1 SA PU2

Brie JUN ERI1 SA VSP
Brie kieltäytyi sunnuntaina junnusertistä, koska valioitui lauantaina

Helmi VAL ERI1 SA PN2
myös Helmi kieltäytyi sertistä

Vein ERI1 SA SERT PU3!

Hieno ja mahtava reissu takana! Pieni irtiotto arjesta teki hyvää meille jokaiselle. Tytöt olivat niin mahtavia ja en olisi voinut helpompia matkakavereita mukaani saada! Myöskin muu seura oli oikein mainiota! Kiitos Jennille ja Juicelle seurasta, sekä Tiinalle luottamuksesta antaa Veini mukaan!

Nyt myö nukutaan univelat pois ja valmistaudutaan pakkaamaan uudet reissulaukut jo heti ensi viikolla. Se mihin matka vie ja kenen kanssa selviää myöhemmin… Pysykäähän siis kuulolla!

Vuoden kleini 2017

Viime vuoden kleini kisan tulokset on nyt vihdoinkin julkaistu. Kilpailun sääntöihin pääsee tutustumaan tästä.  Vuosi sitten (2016) Helmin päästessä 6.sijalle, mietin josko 2017 päästäisiin 5 parhaan joukkoon 

Helmi kuitenkin lomaili koko viime vuoden näyttelyistä. Ja Brie junnu ei ihan pystynyt täyttämään näitä tavoitteita, mutta sijoittui vuoden kleini 2017 kisassa murujen kuudenneksi kaikki voittaneet on jo valioita ja vanhoja konkareita, joten 6.sijoitus JUNNULLA on mahtava!!  Ja oli muuten toisiksi paras narttu…  en vois olla ylpeempi tuosta juniorista! Onnittelut myös kasvattajalle Maijulle!! 

Ja täytyy tähän väliin mainita että Brien isä Candidus Elli Z Gipova “Deni” voitti jälkeläiskisan.  On se isukki vaan upea, ja hienoja jälkeläisiä löytyy paljon!

Tästä on hieno jatkaa tämän vuoden näyttelyihin ja jäädä jännityksellä odottamaan mitä tänä vuonna keksitään! Sen verran voin jo nyt paljastaa, että näyttelykalenteri täyttyy hyvää tahtia. Mukaan mahtuu niin ulkomaan reissuja kuin kotimaan matkojakin. Pysykäähän siis kuulolla, ensimmäiseen reissuun ei ole enää kauan aikaa 

 

Liettua, Vilna

Käytiin pyörähtämässä Vilnassa näyttelyssä kaverini Lauran kanssa. Mukaan lähti omasta laumasta ainoastaan Brie, Helmin vielä kasvattaessa turkkiaan pentujen jäljiltä. Laura otti mukaan oman corginsa Mayan ja kaverin uros corgin Brunon. Mie nappasin mukaan vielä Tiinalta muun värisen ihanan kleini herra Veinin.

Vilnassa järjestettiin kaksi päiväinen kansainvälinen näyttely 16.-17.12.2017. Brie lähti tavoittelemaan molemmilta päiviltä junnusertiä. Muruja oli ilmoitettu 4, kaikki tuli Suomesta, valio uros, Brie (junnu narttu), avo narttu ja valio narttu. Ensimmäisenä päivänä tuomarina oli John Muldoon Irlannista. Brielle JSERT ja JROP!!

Toisena päivänä tuomarina oli Andrzej Szutkiewicz Puolasta. Brie jälleen JSERT ja JROP. Näin ollen tuli Liettuan juniorimuotovalio sekä Viron juniorimuotovalio!

Näyttelyviikonloppu onnistui loistavasti meidän osalta! Ihana viikonloppu irtiottona arjesta. Nyt hiljennytään joulun viettoon ja jäädään suunnittelemaan ensi vuotta!

Messari 2017

Viikonloppu tuli vietettyä Helsingin messukeskuksessa vuosittaisessa voittaja näyttelyissä. Tänä vuonna oli Suomen vuoro järjestää Pohjoismaiden voittaja 2017 näyttely, joka sijoittui messari viikonlopussa lauantaille. Perjantaina oli Helsinki Winner 2017 ja sunnuntaina Voittaja 2017. Mukaan lähti Brie, joka oli ilmoitettu kaikille päiville junnu luokkaan. Tavoitteena oli yksi junnu titteli ja eri kaikkina päivinä. Tavoitteet täyttyivät yli odotusten ja en voisi enempää olla ylpeä tuosta pienestä pallerosta!!

 

Helsinki Winner 2017

Tuomarina oli Petermayer Monika, Itävallasta. Brie ERI1 SA HeJW-17. Paras narttu luokassa oli vastassa kaksi upeaa valiota ja en ollut uskoa korviani kun tuomari kertoi järjestyksen olevan valmis. Miun pieni JUNIORI voitti kaksi valionarttua!! Eli perjantailta tittelit HeW-17 HeJW-17 sekä PN1 VSP SERT.

briemessari

Pohjoismaiden voittaja 2017

Tuomarina oli Senashenko Ekaterina, Venäjältä. ERI1 SA PMJV-17 sekä PN4. En voisi olla onnellisempi ja ylpeämpi tuosta pienestä karvaturrista!

25198540_10155793722264435_1923939115_o

Voittaja 2017

Tuomarina oli Aho Hanna-Riina. Jännitys kohosi sunnuntaina suuremmaksi mitä koko viikonloppuna yhteensä. Minua jännitti niin paljon etten pystynyt syömään aamupalaa hotellilla. Väsymys rupesi jo näkymään sekä koirassa että minussa itsessäni. Brie ei meinannut malttaa keskittyä esiintymään ja jouduinkin menemään kyykkyyn tukemaan sitä. Brielle kuitenkin ERI1 SA ja JV-17!! Tuo pieni pörriäinen teki hattutempun! <3 Miun pieni pallero yllätti miut aivan täysin ja en vieläkään meinaa ymmärtää tätä todeksi!

25286021_10155796162159435_1229319947_o

Eli saanen esitellä teille virallisesti JV-17 HeJW-17 HeW-17 PMJV-17 Basnauz Black Brie.

25189636_10155796148319435_1546878521_o

Kuvasta ehkä pystyy näkemään miten paljon väsymys jo painoi molemmilla. Takana oli kuitenkin unohtumaton ja erittäin onnistunut pitkä viikonloppu. Nyt huilataan ja kerätään voimia seuraavaa viikonloppua varten, koska Liettua kutsuu… 😉

Rakvere 21.-22.10.

Väsyneet mutta onnelliset Viron matkalaiset. Reissu heitetty, nyt istutaan laivassa matkalla Helsinkiin ja siitä jatkuu suunta vielä kotia.  Uusi reissu jo suunnitteilla… Kaikki mitä lähdettiin hakemaan saatiin ja vielä vähän enemmänkin 😍 hyvä myö!! 

22555370_10212377048318928_3611932008933311065_o

Lauantaina, Tuomarina Arne Foss
Basnauz Charlie Brown Juice SERT VSP –> EE MVA
Basnauz Black Brie Brie JSERT JROP ROP
Basnauz Brown Sandra Safi SERT PN2 –> EE MVA
Kennel Basnauz KP ROP-kasvattaja22780709_10212377022878292_338516157602094232_n.jpg

Juice, Brie ja Safi

22688068_10212377023478307_6058749864560412947_n

Lauantaina lähdettiin näyttelypaikalle ennen auringon nousua

 

Brie

Juice

Safi

 

syksyn tunnelmia

22687644_10212377021838266_4473109815896975911_n

Brien mielestä äidin kainalossa on hyvä huilata. Hotellilla korkattiin valio ja serti pullo…

Sunnuntaina Tuomarina Karl-Erik Johansson
Juice SERT ROP
Brie JSERT JROP VSP
Safi EH 
Kennel Basnauz “3 dogs of excellent type, but one is fat in shows conditition today and spoil the group” eli ei kp.ta 

Koko reissun saalis!

22789219_10212377018798190_7871081001645770170_n.jpg

Kiitokset Juicelle ja Jennille matkaseurasta! Tästä jatketaan ja suunnitellaan jo seuraavaa…