Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

-Vuokko Laatio-

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.

Yksi niistä vaikeimmista ja hirveimmistä koiranomistajan päätöksistä osui nyt omalle kohdalleni. Äidin pieni silmäterä oli aika päästää tänään juoksemaan vehreämmille nakkimaille. Onneksi paljon yhteisiä ihania ja onnellisia muistoja säilyy aina mukana.

Cecen 6kk.n ikäisenä murtunut polvi rupesi yllättäen oireilemaan noin kuukausi takaperin aivan yllättäen, joka päiväisessä elämässä satunnaisesti. Käytiin lääkärissä ja uutiset eivät olleet hyvät, niinkuin osasinkin jo odottaa, mutta oli se silti kova isku kun vastahan juostiin agilitya ja touhuttiin paljon muutakin. Cece sai kipulääkkeen, jonka avulla pystyisi elämään normaalia rauhallista kotikoiran elämää. Takaraivossani kuitenkin kolkutti ajatus lokakuisesta suolisto-ongelmasta… Eihän Cecen suolisto kestänyt jatkuvaa kipulääkettä. Suolisto-ongelmat kasvoivat entisestään, ja ennen niin iloisesta tohottajasta hävisi se perimmäinen into ja ilo. Tiesin heti, että olen palveluksen velkaa tuolle pienelle rakkaalleni, vaikka se ei missään määrin helppoa tulisi olemaan. Nyt Cecen on hyvä olla ilman kipuja ja murheita. Cece tulee vielä takaisin kotiin muutaman viikon päästä ja pääsee palkintojensa viereen ansaitsemalleen paikalle. ❤

Olet rakas ja ainutlaatuinen! En tuu ikinä unohtamaan meijän yhteisiä hetkiä! Ikävä on kova…