Kuulumisia

Miun akat ja pikku tytöt

Elämä kuljettaa ja loppu kesä on ollut uuden opettelua monella tapaa. Paikkakunnan vaihdon myötä ollaan päästy opettelemaan aivan uudenlaista arkea. En kyllä vielä vuosi sitten ois uskonut, että kotiseudun kaipuu voi kasvaa niin suureksi, että muutetaan takaisin Imatralle. Mie voin lähtee Karjalasta, mutta Karjala ei lähe miusta. Mie viimeistelen omia klinikkaeläintenhoitaja opintojani ja odotan kyllä innolla valmistumista ja työelämään siirtymistä!

Pääsimme kesän aikana kiertämään Freyjan ja Helmin kanssa muutamat näyttelyt. Myöskin sijoitustyttö Ilmi on korkannut hienosti oman näyttelyuransa! Vielä loppuvuodelle on muutamat näyttelyt suunnitteilla ja pidetään vain peukalot pystyssä, että saadaan näyttelyt järjestettyä ja päästään osallistumaan.

On ollut ihana saada kasvateilta kuulumisia ja kuvia kesän aikana ja niistä tulee aina niin hyvä mieli ”mummille”. Tuorein kasvatti Armi on myös päässyt tutustumaan kaikkeen uuteen ja jännittävään ”siskonsa” Ilmin johdolla. Tästä parivaljakosta onkin tullut kyllä ihan mieletön ja aivan erottamattomat. En voisi olla onnellisempi siitä, että heidän ”mammasta” on myös tullut miulle äärimmäisen hyvä ystävä ja ollaan päästy porukalla kiertämään näyttelyitä, ja mikä hienointa päästään suunnittelemaan kaikkea hienoa yhdessä tulevaisuuteen!

Loppukesään mahtui myös ei niin mieluisia tapahtumia, Enni satutti jalkansa tapaturmaisesti ja ollaan heinäkuun lopusta asti paranneltu kahta poikki mennyttä varvasta. Viimein tunnelin päässä näkyy myös valoa ja murtumalinjat on lähteneet hienosti paranemaan. Enni on myös ruvennut muistuttamaan ilmeeltään emäänsä Brietä.

Paljon tulee tasasin väliajoin kysymyksiä pennuista, meillä on seuraavat pentusuunnitelmat ensi vuodelle. Tää vuosi keskitytään yhdessä oloon ja uudenlaiseen arkeen kun pääsen itsekkin aloittamaan uudessa työpaikka ja aivan uuden ammatin äärellä, vaikka paikka onkin harjoittelun myötä tuttu ja turvallinen, jännittää siitä huolimatta tuleva vähäsen! Mutta ennenkaikkea odotan innolla syksyä!!

C-Pentue

C-pennut ovat syntyneet 14.2.2021, 2urosta ja 1narttu. Nartulle etsitään sijoituskotia Keski-Suomen alueelta, mutta mikäli haluaisit tarjota sijoituskodin myös kauempaa ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan enemmän. Toiselle urokselle etsitään myös näyttelymyönteistä kotia, ei tarvitse olla aktiivinen näyttelyharrastaja.


Saanen siis esitellä urokset Eve’s Dreams Cinnamon Bun ja Eve’s Dreams Cookie Dough
sekä nartun Eve’s Dreams Cutie Pie

Brie on hoitanut pentuja itse hienosti alusta asti, minun ei ole tarvinnut juuri muuhun puuttua kuin siivoamiseen ja kynsien leikkuuseen. Vaikka onhan pentulaatikon reunalla tullut notkuttua tunti jos toinenkin ihan vain ihastelemassa näitä pikkuisia nallekarhuja. Onkin ollut hieno huomata kuinka nyt jo jokainen pennuista hakee huomiota ja kontaktia kun menen aitauksen reunalle.

Pennut täyttävät sunnuntaina 5viikkoa, ja ensi viikolla on sirutusten ja DNA-näytteiden aika. Tämän jälkeen jäädään odottamaan, sekä jännittämään tuloksia. Pennut ovat saaneet ensimmäiset matolääkityksensä pari viikkoa sitten ja nyt viikonloppuna on toisen annoksen aika. Pennut kasvavat ja touhuavat päivä päivältä enemmän, onkin ollut jo ihana huomata miten niistä löytyy jo selkeitä luonne-eroja. Jokainen pennuista on myös ruvennut selkeästi yhdistämään käskyn ”tule, syömään!” ruoka-aikaan, ja jokainen kipittää hurjaa vauhtia luokse odottamaan ruokaa.

C-pentue

C-pentue on astutettu muutama viikko sitten.

C-pentueen emänä toimii Brie. Brie on kaksois astutettu. C-pentueen isä ehdokkaina ovat Rauli ja Hurmuri.

Yhdistelmät koiranet.ssä ja toinen koiranet.ssä.

Pennut tullaan dna-testaamaan ennen luovutusta isyyden selvittämiseksi. Toiveissa on musta-ruskeita sekä black&tan värisiä pentuja, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan mitä sieltä mahtaa syntyä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan pentujen odotetaan syntyvän vk6-7.

Pennuista kiinnostuneet ottakaa rohkeasti yhteyttä
mieluiten s.postitse: kennel.evesdreams (at) gmail.com

Mahdollista sijoituskotia etsitään Keski-Suomen seudulta narttupennulle.

Brie toimii meidän perheen lapsenvahtina, mutta nauttii myös omasta rauhastaan. Monesti äänenvoimakkuuden ja vauhdin kasvaessa liian suureksi Brie vetäytyy omaan rauhaansa nukkumaan. Se kuitenkin myös rakastaa leikkiä lasten kanssa ja sohvalle käpertyy aina viereen piirrettyjä katsomaan. Häntää heiluttava kaikkien kaveri, jos Brietä erehdyt rapsuttamaan ja halimaan se viihtyy siinä TUNTEJA. Tätä kaveria et nimittäin tule saamaan kyllästymään rapsutuksiin. Mielettömän helppo reissukaveri, koskaan ei ole tarvinnut tämän kanssa miettiä miten menee, vaikka huoneessa on ollu paljon vieraita koiria tai ollaan reissattu pitkiäkin matkoja.
Brie rakastaa leikittää pentuja ja toimiikin monesti pentujen leikkitätinä. Brie rakastaa omia halihetkiään illalla ennen nukkumaan menoa ja pitää siitä huolen ettei näitä unohdeta. Brie on äidin pieni halikaveri. Jos jostain koirasta voi sanoa, että se on se THE koira, niin tämä on sitä miulle!

 

Tähän ruskeaan nallekarhuun rakastuin jo heti sen pentu vaiheessa, ilmoitinkin jo silloin Raulin omistajalle, että haluan muuten sitten tuota käyttää meidän Brielle! Onnekseni myös Raulin omistaja suostui tähän ja nyt en malta odottaa mitä mahtaakaan syntyä… Raulin kasvaessa ja kehittyessä ajatukseni ovat vain vahvistuneet. Luenteeltaan Rauli on avoin, rohkea ja sosiaalinen. Potentiaalisille uusille koirakavereille ja ihmisille ystävällinen ja leikkisä. Kotona läheisyydestä pitävä perskärpänen. Energisyytensä takia Rauli on hyvä harrastuskoira, joskin osaa myös rauhoittua tilanteen niin vaatiessa. Ulkomuodoltaan Rauli on sopusuhtainen, kaunis turkkinen ja erittäin kaunis ilmeinen klassinen kleinspitz.

 

Hurmuri on nimensä veroisesti Hurmuri! Se pitää kaikista ihmisistä, muttei kuitenkaan ole mikään monen tunnin halikaveri. Tytöt ovat Hurmurin mieleen ja niitä Rakastetaan isolla R.llä. Hurmuri tulee myös urosten kanssa toimeen, mutta suhtautuu uroksiin enemmän välinpitämättömästi. Hurmuri on helppo reissukaveri ja lähtee myös vähän vieraamman ihmisen matkaan luottavaisesti. Mahtava luonteinen, hienolla turkilla varustettu poitsu!

Kannattaa tutustua ohjeisiin jos pentu meiltä kiinnostaa. Pennut luovutamme aina rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina ja useaan kertaan madotettuina. Mahdollista sijoituskotia etsitään Keski-Suomen seudulta narttupennulle.

Mukaan kaikki pennut saavat penturepun, joka sisältää myös ruokapussin samaa tuttua ruokaa jota pennut kasvattajan luona ollessaan ovat syöneet sekä kirjalliset hoito-ohjeet. Kasvattajana toivoisin kuulevani kasvattieni kuulumisia aina silloin tällöin.

Harju

Pakkasin koirat autoon ja suuntasimme kaverini kanssa harjulle lauantaina koirien ja kameran kanssa. Tarkoituksena oli saada koirista uusia edustuskuvia. Aina ei kuitenkaan kaikki mene niinkuin suunnittelee, mutta tässä nyt kuitenkin jotain mitä saatiin aikaiseksi.

Miun tyttöset
  

Brien mielestä kamera oli ihan tyhmä ja hän ei yhtään olisi jaksanut poseerata… Joten osa kuvistahan myös sitten on sen mukaisia… Korvat hävisi samantien ja ilme on ”äitii, älä viitti… ku en mä taho!” Osittain myös tähän saattoi vaikuttaa se, että normaalisti tuohon aikaan ollaan jo kotona rauhottumassa sohvalle köllöttelemään. Joten alla seuraavaksi myös niitä epäonnistuneita otoksia…

Helmistä onnistuttiin sattumalta ottamaan muutama onnistunut naamakuva. Olen itse kyllä hyvin tyytyväinen. Ensimmäisessä varsinkin tiivistyy hyvin selkeästi Helmin luonne😍❤
 

Cecen kanssa sitten kuvailtiin vähän erilaisia kuvia enemmän.


  

Brie jätettiin suosiolla kuvaamatta, koska sen fiilis oli jotain ihan muuta kuin näyttää nätiltä… Sen sijaan meidän minimies Axel pääsi kameran eteen poseeraamaan, ja sehän suoriutui varsin mallikkaasti tehtävästään.
  

Aamulenkki

Aikainen aamun aloitus

Poikkeuksellisesti oltiin tänään jo kukonlaulun aikaan aamulenkillä, niin saatiin ihan kaikessa hiljaisuudessa ulkoilla ilman muita liikkujia. Käytiin sitten läheisellä rannalla vähän nuuhkimassa järventuoksuja.

Brien terveystarkit 11.5

Käytiin Brien kanssa terveystarkeissa perjantaina 11.5. Jännitys oli melkoinen kun noita lappuja täyttelin ja odottelin meidän vuoroa. Brie tapansa mukaan iloisesti sylissä istuen odotti pääsyä tutkimuksiin. Ensin kokeiltiin polvet ja sieltä tuli tuomioksi todella napakat 0/0. JES! Sitten silmien vuoro, täysin terveet silmät. Ei siis mitään ylläreitä silläkään saralla. Mahtavaa!!

Täyttä priimaa! En voisi olla onnellisempi, vaikka tätähän odoteltiinkin mutta silti aina näissä on pieni jännitysmomentti mukana. Nyt tuloset ovat myös virallisesti KoiraNet.ssä.

 

Brielle on myös pentusuunnitelmia seuraavaan juoksuun. Brie on kuitenkin miulla sijoituksessa, joten tämä pentue ei ole meidän kenneliin. Lisää tästä pentueesta voi käydä katsomassa Kennel Basnauz sivuilta. Toivottavasti kaikki suunnitelmat onnistuvat ja kaikki menee hyvin! 🙂

Kesäloman viettoa mökeillä

Pakkasin lapsen sekä koirat autoon ja suuntasin Itä-Suomeen Saimaan äärelle isäni mökille, meidän ikkunaremonttia pakoon. Koirat nauttivat kun monen päivän helteiden jälkeen pääsivät kahlailemaan ja kivasti tuuli puhalti Saimaalta päin viilentäen muuten lämmintä ilmaa. Parasta kuitenkin näiden mielestä oli päästä juoksemaan vapaana!

Maisemista ei ainakaan voinut valittaa ja kyllähän se sääkin suosi!
  

Meidän visiitti, kuitenkin jäi lyhyeksi kun täytyi jo lähteä takaisin Keski-Suomeen hakemaan myös Samppa kyytiin ja siirtyä Länsi-Suomeen hieman erilaisiin maisemiin mökkeilemään. Länsi-Suomessa on mieheni Sampan mummun mökki, jossa on ihana iso aidattu piha ja koirat saavat juosta vapaana maalaismaisemissa peltojen ympäröimänä. Kyllä meistä kaikki nautti taas rauhasta ja hiljaisuudesta, joka tuolla maalla on. Mökin ovi pidettiin koko ajan auki ja koirat saivat juosta vapaasti ees takaisin, ulkona ja sisällä. No eipä noita paljoa sisällä näkynytkään kuin ainoastaan nukkumassa ja syömässä.

 

Täälläkään ei saatu viettää kuin yksi yö, kun täytyi jo lähteä takasin kotia kohti hoitamaan velvollisuuksia työn merkeissä. Väitän kuitenkin, että myös tuolla pikaisella pyörähdyksellä oli suuri merkitys, varsinkin noille karvaisille kavereille. Kotiin nimittäin kun päästiin niin meillä vaan nukuttiin viikko, hyvä jos pihalle pissille sain nuo raahattua. Ilmeisesti on rankkaa tuo mökkeily… Kotona odotti valmistunut ikkuna remontti ja uudet kirkkaat ikkunat. Mikä parasta ei enää sukat pyöri jalassa!

Tämmöinen pieni kesäloma reissu meillä. Neljään päivään mahtui monta sataa kilometriä autossa, monta juoksuspurttia sekä myös tietysti rentoutumista! Nautitaan näistä ihanista kesäisistä säistä kun näitä nyt vielä riittää!

Tampereen NORD ja KV

Käytiin bikini Brien ja Helmin kanssa lauantaina Tampereella nord näyttelyssä. Tuomarina Heinesche Laurent
Brie NUK1 ERI SA PN2 SERT ja NORD VARA-SERTHelmi VAK1 EH

Brie yllätti täysin, koska neiti on päättänyt että nyt on kesä ja bikinikelit… 

Tyttöjen mielestä nätiltä näyttäminen on rankkaa puuhaa, joten illalla käperryttiin vierekkäin sohvan nurkkaan 

 

Sunnuntaina uudelleen nenä kohti aurinkoista Tamperetta ja mukaan lähti pelkästään Brie. Tuomari Juha Putkonen

Brie NUK1 ERI SA PN3

Saimaa Easter dog show 2018

Pääsiäinen vietettiin kotipaikkakunnallani, mökkeillen ja näyttelyissä. Sunnuntai-illasta oli aivan ihana sää ulkoilla ja touhuta koirien kanssa. Kävimme koirien kanssa jäällä juoksemassa. Koirat nauttivat kyllä täysin kun saivat juosta vapaana ja painia keskenään. Ainoastaan Brie pääsi tällä kertaa näyttelyihin mukaan, muiden nauttiessa vaan mökkeilystä.

Sunnuntaina KR 1.4 tuomarina oli Anca Giura. Hän on jo kerran aikasemmin arvostellut Brien Saarijärvellä, ja tykästyi silloin vielä keskeneräiseen junnuun täysin ja toivoi näkevänsä sen myöhemmin uudestaankin. Niinpä heti kun sain tietää hänen tuomaroivan kleinejä päätin ilmoittaa Brien kehään. Epäonneksemme neiti päätti kuitenkin alkuviikosta vaihtaa itselleensä kevät turkin. Tästä huolimatta Brielle NUO ERI1 SA. Aivan ihanalla arvostelulla ja Giuran lämpimät sanat lämmittävät pitkään mieltä! <3 Varmasti menemme vielä uudestaankin hänen kehäänsä, ja toivottavasti silloin täydessä turkissa!

(Kuva maanantailta)

Maanantaina KV 2.4 tuomarina oli Miodrag Vretenicic. Brielle NUO ERI1 SA PN3 VARA-CACIB

 


Briellä on hauskaa aina kehässä

Nyt myö taukoillaan hetki ja panostetaan ulkoiluun, sekä kehon huoltoon. Toukokuun alussa sitten seuraavan kerran näyttelyihin, silloin mukaan lähtee sekä Brie että Helmi.

Helmi

Axel

Brie

Brie ja Helmi

Brie