Kaverikoira

Käytiin huhtikuun 8.päivä Helmin kanssa kaverikoiraperehdytyksessä. Itse olen ollut aikaisemminkin mukana toiminnassa Nellan kanssa, mutta elämäntilanteiden myötä tämä harrastus on jäänyt ja nyt totesin että haluan taas mukaan toimintaan. Onnekseni seuraava perehdytystilaisuus olikin melko pian yhteydenottoni jälkeen.

Yksi päivä opiskeltiin ja perehdyttiin toimintaan ja sääntöihin. Päivän päätteeksi meillä oli pieni “testi” onko koira soveltuva mukaan toimintaan. Helmin kohdalla ei ollut epäilystäkään siitä soveltuuko se mukaan toimintaan. Tämä jos joku rakastaa rapsutuksia eikä saakkaan koskaan mielestään liikaa huomiota ja rapsutuksia. Helmi myös jakaa auliisti pusuja kaikille haluaville, eikä hätkähdä yllättävistä tilanteista.

Nyt ollaan valmiita käynneille. Seuraavaksi rupeamme keräämään käyntejä, jotta saadaan  kaverikoira huivi Helmille kaulaan käynneille. Ihanaa päästä ilahduttamaan muitakin ihmisiä tämän karvakaverin kanssa, etenkin kun Helmi nauttii rapsutuksista niin paljon!

Cecen kuulumisia

Cece haluaa laittaa kaikille terkkuja! Ja kertoa vähän omia kuulumisiaan… Jotku varmasti muistaa Cecen lokakuisen tiputuksen ja mahaoireilut… No saatiin maha kuntoon ja palailtiin agilityn pariin. Nyt kuitenkin kevään aikana rupes kipeytymään ranka ja koirasta tuli etukirjaimensa mallinen, eli se kulki ihan “C”nä. Jäätiin tauolle ja ei niin mieluisa ystävämme nimeltä närästys kotiutui taas iltojemme seuraksi. Energiaa ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kaikesta huolimatta… Syötiin jo kipulääke kuurikin tuohon kipeytyneeseen rankaan ja siitähän vasta närästys paheni.

Varasin Cecelle jäsenkorjaus/hieronta ajan tälle päivälle. Sieltähän löyty jumiutunut lantio ja kireet reidet. Rintarangan ollessa yks suoratanko, joka ei liikkunut mihinkään. Ja koko koira oli ihan kiero oikealle päin… 1.5h myöhemmin lukot ja jumit oltiin availtu, sekä yhdet oksennukset siivottu (ihan normaalia kun rinta oli niin jumissa), useat röyhtäykset kuultuna lähdettiin kotia lepäilemään ja juomaan. HETI ovesta poistuessa huomasin että tää koirahan on SUORA. Monelle varmasti itsestään selvä, mutta ei meillä tämän elukan kanssa  eikä jalatkaan vispaa ja vatkaa enää joka suuntaan  havahduin tuossa pari tuntia sitten siihen että hei meillähän on hiljasta… korvan juuresta ei kuulu röyhtäilyä eikä nieleskelyä. Siis meillä ei närästä!!

Nyt sormet ja varpaat ristissä että tuo oikeesti auttoi, nyt ainakin näyttää ERITTÄIN hyvältä!!  ehkä tuosta vielä koira saadaan…  vielä viikko lepoa ja sitten ruvetaan taas pikkuhiljaa treenailemaan ja kasvattamaan lihaskuntoa. Muistakaa panostaa niin itsenne kuin myös koirien lihashuoltoon! Nyt voin kertoa kokemuksella että meillä se ainakin kannatti!!

Saimaa Easter dog show 2018

Pääsiäinen vietettiin kotipaikkakunnallani, mökkeillen ja näyttelyissä. Sunnuntai-illasta oli aivan ihana sää ulkoilla ja touhuta koirien kanssa. Kävimme koirien kanssa jäällä juoksemassa. Koirat nauttivat kyllä täysin kun saivat juosta vapaana ja painia keskenään. Ainoastaan Brie pääsi tällä kertaa näyttelyihin mukaan, muiden nauttiessa vaan mökkeilystä.

Sunnuntaina KR 1.4 tuomarina oli Anca Giura. Hän on jo kerran aikasemmin arvostellut Brien Saarijärvellä, ja tykästyi silloin vielä keskeneräiseen junnuun täysin ja toivoi näkevänsä sen myöhemmin uudestaankin. Niinpä heti kun sain tietää hänen tuomaroivan kleinejä päätin ilmoittaa Brien kehään. Epäonneksemme neiti päätti kuitenkin alkuviikosta vaihtaa itselleensä kevät turkin. Tästä huolimatta Brielle NUO ERI1 SA. Aivan ihanalla arvostelulla ja Giuran lämpimät sanat lämmittävät pitkään mieltä! <3 Varmasti menemme vielä uudestaankin hänen kehäänsä, ja toivottavasti silloin täydessä turkissa!

(Kuva maanantailta)

Maanantaina KV 2.4 tuomarina oli Miodrag Vretenicic. Brielle NUO ERI1 SA PN3 VARA-CACIB

 


Briellä on hauskaa aina kehässä

Nyt myö taukoillaan hetki ja panostetaan ulkoiluun, sekä kehon huoltoon. Toukokuun alussa sitten seuraavan kerran näyttelyihin, silloin mukaan lähtee sekä Brie että Helmi.

Helmi

Axel

Brie

Brie ja Helmi

Brie

C.I.B. kakkukahvit

Täytyihän sitä nyt juhlistaa! Helmin C.I.B. anomus laitettiin viime viikolla menemään eteenpäin. Sitten oli aika tehdä neidille arvoisensa kakku. Pitihän sitä kippistellä ja syödä mahat täyteen makeaa, kavereiden kesken. Jottei itse juhlakalua täysin unohdettu niin Helmi sai possunkorvan, joka hävisi niin nopeasti ettei siitä kuvaa saatu taltioitua… Nyt vain odotellaan virallista vahvistusta!

 

Pienpystykorvat ry:n pääerikoisnäyttely

Yhdistyksemme järjesti ensimmäisen omansa pääerikoisnäyttelyn, kleineille ja pommeille. Ihan huikea määrä saatiin koiria mukaan!

Tuomarina meille toimi Linda Jürgens.

Brie JUK ERI2

Helmi VAK ERI1 SA PN2

Lisäksi Helmi sai tuomarilta erityismaininnan parhaista liikkeistä! Nyt miun vanha kehä kettu löyti sen show-vaihteen, mitä on tämä koko alkuvuosi etsitty.

Ihan mahtava kokemus ja paljon upeita koiria! 🙂 Tyytyväinen olen molempiin tyttöihin. On ne vaan mahtavia ja hienoja! Myös Cece pääsi turistikoirana mukaan näyttelypaikalle, ettei tarvinnut jäädä yksin kotiin pitkäksi päiväksi. Axun vielä viettäessä lomaansa hoitopaikassaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja ruveta päivittelemään näyttelykalenteria….

Liettuasta kotiuduttu

Pakkauduimme koko perhe autoon keskiviikkona 28.2. suuntana ensin Helsinki, josta hypättiin Tallinnan lauttaan. Tallinnasta matkamme jatkui Pärnuun, jossa yövyimme yhden yön. Omista koirista mukaan lähti Brie sekä Helmi, lisäksi mukaan tarttui jälleen Helmin poika Juice. 

Torstaina lähdimme aamupalan jälkeen kohti Vilnaa. Jonne saavuimme hotellille myöhään illalla. Kävimme koirien kanssa pienessä puistoalueella kävelemässä ja sitten valmistauduimme jo seuraavan päivän näyttelyihin.


Brie, Juice ja Helmi

Perjantaina tuomarina oli Tamara Sarmont.
Juice PU1 VSP SERT -> LT MVA!! 
Brie PN1 ROP SERT CACIB 
Helmi PN2 lk sert VARA-CACIB 

Lauantaina tuomarina oli Livija Zizevské.
Juice PU2 lksert VARACACIB 
Brie PN2 ROP-JUN -> Liettuan Juniori Voittaja’18
Helmi PN1 VSP SERT CACIB -> Liettuan Voittaja’18 LT MVA BALT MVA C.I.B. 
Voi Melma minkä teit!! 😘😘 itkuhan tässä meinasi tulla…

 Miun hienot tytöt 

Täytyihän Helmin hienoa menestystä juhlia kakulla!

Sunnuntaina tuomarina oli Renata Petkevičiené.
Juice PU1 VSP SERT CACIB
Brie ERI
Helmi PN1 ROP SERT CACIB

Koko viikonlopun saalis, vasemmalta oikeelle Brie, Helmi ja Juice

Väsyneiden matkalaisten kotimatka alkoi sunnuntai iltana, ensin Vilnasta Riikaan ja siellä yövyimme taas yhden yön. Koirien mielestä oltiin jo reissattu ihan riittävästi ja ne olisi halunnut vain nukkua.

Maanantai aamupäivällä matka jatkui taas Riikasta Tallinnaan, josta nousimme illalla Helsingin lauttaan. Helsingistä matka jatkui aina kotiin asti Jyväskylään jossa olimme myöhään yöllä perillä. Aivan mahtava reissu takana! Kaikki se mitä lähdettiin hakemaan saatiin ja vielä läjäpäin enemmän! En voisi olla ylpeämpi noista miun likoista.

Nyt parannellaan reissuflunssa pois, ja lauantaina suunnataan Sastamalaan kleinien erikoisnäyttelyyn. Juice on vielä tämän viikon piristämässä meijän arkea ja leikittämässä tyttöjä.

Terveisiä Latviasta!

Tänään aamuyöllä kotiuduttiin Latviasta Helmin ja Brien kanssa.

Mukaan lähti myös Vein sekä Jenni ja Juice.

Lähtö oli perjantaina aikaisin aamulla ja lautta lähti Helsingistä 10.30 kohti Tallinnaa, josta matkamme jatkui autolla kohti Valmieraa. Matka taittui mukavasti, vaikka välillä sattuikin matkan varrelle pieniä ei niin tasaisia teitä. Vastaan tuli myös lehmävaroituskyltti… Valmiera osoittautui pieneksi maalaiskyläksi, tai siis näin ajattelimme illalla sinne saavuttaessa. Lauantaina matkalla näyttelypaikalle kuitenkin selvisi että oltiin tultu vaan pellon ja metsän keskeltä kaupungin laidalle. Ja itse kaupunki olikin yllättävän iso!

Lauantaina tuomarina oli Željka Fon Zidar Sloveniasta.

Juice VAL ERI1 SA PU2 🙂 Juicelle ei valitettavasti sertiä mutta erittäin hyvä ja aivan koiran näköinen arvostelu

Brie JUN ERI1 SA JSERT VSP –> LV JMVA & BALT JMVA!!!! 😍❤

Helmi VAL ERI1 SA PN2 SERT –> LV MVA!!! 😍❤

Vein ERI1, muttei SA.ta…

Sunnuntaina tuomarina oli Miroslav Zidar Sloveniasta.

Juice VAL ERI1 SA PU2

Brie JUN ERI1 SA VSP
Brie kieltäytyi sunnuntaina junnusertistä, koska valioitui lauantaina

Helmi VAL ERI1 SA PN2
myös Helmi kieltäytyi sertistä

Vein ERI1 SA SERT PU3!

Hieno ja mahtava reissu takana! Pieni irtiotto arjesta teki hyvää meille jokaiselle. Tytöt olivat niin mahtavia ja en olisi voinut helpompia matkakavereita mukaani saada! Myöskin muu seura oli oikein mainiota! Kiitos Jennille ja Juicelle seurasta, sekä Tiinalle luottamuksesta antaa Veini mukaan!

Nyt myö nukutaan univelat pois ja valmistaudutaan pakkaamaan uudet reissulaukut jo heti ensi viikolla. Se mihin matka vie ja kenen kanssa selviää myöhemmin… Pysykäähän siis kuulolla!

Vuoden kleini 2017

Viime vuoden kleini kisan tulokset on nyt vihdoinkin julkaistu. Kilpailun sääntöihin pääsee tutustumaan tästä.  Vuosi sitten (2016) Helmin päästessä 6.sijalle, mietin josko 2017 päästäisiin 5 parhaan joukkoon 

Helmi kuitenkin lomaili koko viime vuoden näyttelyistä. Ja Brie junnu ei ihan pystynyt täyttämään näitä tavoitteita, mutta sijoittui vuoden kleini 2017 kisassa murujen kuudenneksi kaikki voittaneet on jo valioita ja vanhoja konkareita, joten 6.sijoitus JUNNULLA on mahtava!!  Ja oli muuten toisiksi paras narttu…  en vois olla ylpeempi tuosta juniorista! Onnittelut myös kasvattajalle Maijulle!! 

Ja täytyy tähän väliin mainita että Brien isä Candidus Elli Z Gipova “Deni” voitti jälkeläiskisan.  On se isukki vaan upea, ja hienoja jälkeläisiä löytyy paljon!

Tästä on hieno jatkaa tämän vuoden näyttelyihin ja jäädä jännityksellä odottamaan mitä tänä vuonna keksitään! Sen verran voin jo nyt paljastaa, että näyttelykalenteri täyttyy hyvää tahtia. Mukaan mahtuu niin ulkomaan reissuja kuin kotimaan matkojakin. Pysykäähän siis kuulolla, ensimmäiseen reissuun ei ole enää kauan aikaa 

 

Liettua, Vilna

Käytiin pyörähtämässä Vilnassa näyttelyssä kaverini Lauran kanssa. Mukaan lähti omasta laumasta ainoastaan Brie, Helmin vielä kasvattaessa turkkiaan pentujen jäljiltä. Laura otti mukaan oman corginsa Mayan ja kaverin uros corgin Brunon. Mie nappasin mukaan vielä Tiinalta muun värisen ihanan kleini herra Veinin.

Vilnassa järjestettiin kaksi päiväinen kansainvälinen näyttely 16.-17.12.2017. Brie lähti tavoittelemaan molemmilta päiviltä junnusertiä. Muruja oli ilmoitettu 4, kaikki tuli Suomesta, valio uros, Brie (junnu narttu), avo narttu ja valio narttu. Ensimmäisenä päivänä tuomarina oli John Muldoon Irlannista. Brielle JSERT ja JROP!!

Toisena päivänä tuomarina oli Andrzej Szutkiewicz Puolasta. Brie jälleen JSERT ja JROP. Näin ollen tuli Liettuan juniorimuotovalio sekä Viron juniorimuotovalio!

Näyttelyviikonloppu onnistui loistavasti meidän osalta! Ihana viikonloppu irtiottona arjesta. Nyt hiljennytään joulun viettoon ja jäädään suunnittelemaan ensi vuotta!